Cardiology & Hyperbaric Chamber

Koska olen laiska, kirjoittelen viimeiset postaukseni tänne Suomesta käsin. No ei sentään - rehellisesti sanottuna viimeiset päivät Aberdeenissa olivat sen verran työntäyteisiä, etten ihan tosissani ehtinyt kunnolla istahtaa alas kirjoittamaan. Päätin leipoa työkavereille viimeiseksi päiväksi korvapuusteja ("baked Finnish things", kuten asian töissä ilmaisin) ja onnistuin perustamaan suoranaisen puustitehtaan kämppämme keittiöön. Lisäksi pakkaamisessa oli omat haasteensa, kun jouduin tarkasti miettimään, mitkä tavarat heitän pois, mitkä jätän kämppiksille ja mitkä otan Suomeen missäkin laukussa. Shoppailujeni ansiosta ruumamatkalaukkuni painoi lopulta 22,6 kiloa, kun yläraja oli 23.

Viimeinen viikko sujui kokonaisuudessaan mukavasti. Sain perusteellisen kardiologian luennon eräältä hoitajalta, kun hoidin sydänpysähdyksen saanutta potilasta, jonka epäsäännöllinen EKG oli varsin mielenkiintoista katsottavaa. Hoitaja kertoi, millä mekanismeilla sydänpysähdys oli käytännössä tapahtunut tämän potilaan kohdalla ja miksi se näkyi EKG:ssa niinkuin näkyi. Olen ollut aina kiinnostunut kardiologiasta mutta pitänyt sitä samaan aikaan melko haastavana alana, joten olin hyvin kiitollinen oppitunnista.

Lisäksi pääsin viimeisenä päivänä vierailemaan hyperbaarisessa kammiossa, mikä oli suoraan sanottuna siistiä! Kyseessä on siis suomeksi ylipainehappihoito, jota toteutetaan hieman sukellusvenettä muistuttavassa tilassa, johon erikoiskoulutettu hoitaja menee hoidettavien potilaiden kanssa tietyksi ajaksi. Tila suljetaan ja paineistetaan, ja potilaat saavat hoidon aikana happea, joka paineistuksen ansiosta kulkeutuu heidän kudoksiinsa tehostetusti. Hyperbaarisessa kammiossa hoidetaankin tyypillisesti esimerkiksi huonosti parantuvia haavoja, vaikkakin paikka useimmiten assosioidaan sukeltajantautiin, jota siellä toki myös ajoittain hoidetaan.

En ollut itse mukana "sukelluksessa" (kammio ei oikeasti liiku mihinkään, mutta paineistuksesta puhutaan kyseisellä termillä), mutta pääsin seuraamaan sitä eri näkökulmista. Hyperbaariseen tiimiin kuuluu mm. useampi hoitaja ja teknikkoja, joiden mukana pääsin kulkemaan. Tiimi piti selkeästi työstään ja oli hienoa kuulla, että myös hoitotulokset olivat valtaosin todella hyviä. Eräskin potilas kertoi, että hänen haavansa paranemiseen ei ole mikään muu hoito auttanut. Vierailu olikin mielestäni yksi vaihdon huippukohtia. Hyperbaarinen tiimi antoi luvan käyttää kyseisiä kuvia blogissani ja vinkkasi myös, että heidän Twitter-tiliään voi halutessaan seurata, jos aihe kiinnostaa (@NhsUnit).

Hyperbaarinen kammio ulkopuolelta.

Ja ulko-ovelta sisälle päin katsottuna.

Aberdeenista ja harjoittelupaikasta lähteminen ja työkavereiden hyvästely oli hieman haikeaa, koska olin ajoittaisesta koti-ikävästä huolimatta nauttinut vaihdosta todella paljon. Kotiin pääseminen oli kuitenkin myös ihan mahtavaa, sillä huomasin tänä kesänä, etten oikeastaan ole sellainen tyyppi, joka tykkäisi asua kovin paljon pitempiä aikoja yhtäjaksoisesti ulkomailla. Kuukausi tai kaksi kuitenkin menee, ja saatankin ehkä tulevaisuudessa hakeutua työtehtäviin, jotka tällaisia ulkomaajaksoja tarjoavat. Ensin kuitenkin pitää valmistua ja aloittaa työelämä Suomessa, mitä myös odotan innolla.

Kirjoittelen vielä keritessäni lopullisen yhteenvedon harjoittelustani ja siitä, mitä kaikkea ARI:n teho-osastolla pääsin näkemään ja oppimaan.