Last Weeks

Tuntuu, että aloitan aika monen blogitekstin tyyliin "onkin taas vähän aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoittanut työkuulumisia tänne", ja nyt taas sama homma. Viime raportointikerrasta on taas aikaa (tosin matkapäivityksiä ei lasketa) ja useampi viikko on ehtinyt vierähtää töissä. Vaihtoa on jäljellä enää viikko ja olen ollut etenkin nyt loppua kohden rehellisesti sanottuna niin väsynyt, että vapaapäivät menevät lähes kokonaisuudessaan työpäivistä palautumiseen. Suomenkin harjoitteluissa on toki väsyttänyt ainainen skarppina oleminen ja uuden oppiminen ja sisäistäminen, ja täällä sen päälle tulevat vielä 12-tuntiset työpäivät, yövuoroviikot ja kaikkien asioiden hoitaminen vieraalla kielellä. Alan aika selvästi olla loman tarpeessa.

Kaikesta huolimatta viime viikot ovat menneet ihan hyvin. Olin pari päivää tutustumassa kirurgisessa tehovalvontayksikössä (SHDU eli surgical high dependency unit), joka oli samantyyppinen kuin aikaisempi vierailukohteeni eli sisätautien tehovalvonta, mutta tosiaan keskittyi kirurgista hoitoa tarvitseviin potilaisiin. Olin tekemisissä esimerkiksi trakeostomia- ja neurologisen leikkauspotilaan kanssa, minkä lisäksi näin mielenkiintoisen esimerkin deliriumista, kun eräs todella mukava potilas muuttui verrattain lyhyessä ajassa aggressiiviseksi ja epäluuloiseksi henkilökuntaa kohtaan ja hiukan myöhemmin taas omaksi itsekseen. Hän ei muistanut deliriumista jälkeenpäin mitään, mutta suhtautui siihen mutkattomasti kun asia hänelle selitettiin.

SHDU-vierailun jälkeen palasin taas teholle, jossa tulenkin pitkälti olemaan harjoittelun loppuun asti. Olen ollut tosi mielissäni, kun kaikki työt teholla ovat alkaneet sujumaan itseltäni aika lailla rutiininomaisesti. Pääsin lisäksi seuraamaan yhtenä päivänä vähäksi aikaa tehon jälkiseurantatiimin toimintaa heidän työntekijänsä kanssa, mikä oli todella kiinnostavaa. Tiimin työntekijät siis käyvät tapaamassa teholla olleita potilaita, kun he ovat vielä sairaalassa esimerkiksi vuodeosastolla tai tehovalvonnassa, tarkoituksenaan kartoittaa miten heillä menee ja onko heillä kysymyksiä tai mieltä painavia asioita hoitojaksostaan. Tehohoitopotilaille voi jäädä ahdistavia muistoja tai muistikatkoja hoitojaksostaan eri syistä, kuten esimerkiksi sedaation, lääkitysten, toimenpiteiden, deliriumin tai äänimaailman vuoksi, ja jälkiseuranta pyrkiikin tarjoamaan mahdollisuuden näistä keskustelemiseen.

Tällä kerralla tapaamamme potilaat eivät ilmaisseet suurempia mietteitä, mutta toisaalta tiimin työntekijä sanoi, että ajatuksia saattaa alkaa nousta potilaiden mieleen vasta pidemmän ajan kuluttua. Hän kertoi, että jälkihoitotiimissä järjestetäänkin myös kotiutuneille potilaille tapaamisia, joissa he pääsevät keskustelemaan hoitojaksoon liittyneistä kokemuksistaan hoitajien kanssa. Koinkin, että jälkiseuranta on hyvin olennainen osa potilaan hyvää henkistä toipumista rankasta hoitojaksosta.

Highlands, Aberdeenshire, Edinburgh & Loch Ness

Olen tässä viime viikkojen aikana kerinnyt niin monelle minireissulle, että päätin tehdä niistä kaikista yhden postauksen. Miulla oli heinäkuun puolivälissä vieraita Suomesta ja heidän kanssaan kävimme Aberdeenissa kiertelyn ohella useammassa paikassa, minkä lisäksi kävin tekemässä pari reissua myös yksin.

Ensimmäisenä suuntasimme vieraideni kanssa Crathien kylään tarkoituksenamme katsastaa Royal Lochnagarin viskitislaamo ja Balmoralin linna, eli kuningattaren Skotlannin-kesäasumus. Crathieen pääsi helposti bussilla ja koska paikka sijaitsi Skotlannin ylämaalla (= highlands), oli parin tunnin matka jo itsessään kiinnostava maiseman vaihtuessa kaupunkiseudusta metsäiseksi ja vuoristoiseksi. Perillä kävimme suht pikaisesti kiertelemässä linnassa ja sen tiluksilla, jonne kuljettiin ikivanhan metsän reunustamaa tietä. Balmoralin linna itsessään oli todella vaikuttava näky, minkä lisäksi sen puutarhassa ja kasvihuoneissa olisi varmasti viihtynyt pitempäänkin. Meillä oli kuitenkin tislaamokierros varattuna, joten suuntasimme seuraavaksi Royal Lochnagariin. Olen kerran elämässäni käynyt rommitislaamokierroksella, joten konsepti oli tuttu, mutta viski itsessään ei niinkään (olen aina pitänyt sitä vähän liian vahvan makuisena). Oppaamme myhäili kertoessaan, että ihmiset, jotka eivät pidä viskistä eivät vain ole löytäneet itselleen sopivaa. Ja toden totta, ensimmäinen viski mitä testasimme oli todella hyvää ja sitä lähti myös meille kotiin mukaan.

On se hieno!

Seuraavana päivänä oli vuorossa seuraava viskitislaamokierros (matkakumppanini olivat siis viskifaneja, mikäli se ei vielä tullut ilmi) Glen Gariochin tislaamossa Aberdeenshiressa, Oldmeldrumin kylässä. Köröttelimme kohteeseen taas kerran bussilla ja ihmettelimme tällä kertaa ympärillä aukeavaa maaseutumaisemaa. Oldmeldrum oli sievä pieni kylä, jonka keskustasta oli lyhyt kävelymatka tislaamolle. Tämäkin tislaamokierros oli oikein hyvä, tosin testaamamme viskit olivat vähän eilistä savuisempaa sorttia. Tykästyin itse kylläkin yhteen niistä, joka oli sattumalta näistä vaihtoehdoista kallein. :D

Vieraideni lähtiessä saattelin heidät Edinburghiin, jossa he lähtivät lentoasemalle ja mie jäin päiväksi kiertelemään kaupunkiin. Tosi moni työkaveri oli suositellut Edinburghissa käymistä, joten lähdin innoissani kävelemään ympäriinsä. Kaupunki oli todella paljon Aberdeenia isompi ja näin heinäkuussa täynnä turisteja, mutta se ei menoa kuitenkaan haitannut. Kävin ensimmäisenä paikassa, jonka olin sattumalta bongannut TripAdvisorista ja jota odotin ehkä eniten koko päivässä, nimittäin Surgeons' Hallin museoissa, joihin kuuluivat kirurgian historian sekä patologian museot. Käytännössä siis museoissa esiteltiin entisaikaisia kirurgisia välineitä ja toimenpiteitä sekä osasia ihmisistä, eli näytillä saattoi olla esimerkiksi sydän jonka aortassa oli iso aneurysma tai sääri jonka luussa oli kasvain. Ei siis varmasti ihan kaikille tämä paikka, mutta koska olen itse todella kiinnostunut anatomiasta ja elimistön mekanismeista, oli museo itselleni huippukiinnostavaa nähtävää ja vietinkin siellä ihmeissäni melkein pari tuntia. Museo oli myös todella hyvin koottu ja informatiivinen, ja esimerkiksi valokuvaus oli kaikkialla kiellettyä näytteiden luovuttajien kunnioittamiseksi.

Loppupäivä Edinburghissa sujui pitkälti nähtävyyksien katselun merkeissä. Kävin kävelemässä Greyfriars Kirkyardilla eli hautausmaalla, jossa J.K. Rowling tiettävästi oli poiminut hautakivistä nimiä Harry Potterehin. En kylläkään itse onnistunut niitä tällä kertaa löytämään. Kävelyretken jälkeen hiukan huono kenkävalintani alkoi muistuttaa itsestään ja päätinkin hypätä turistibussiin, joka ajeli tunnin lenkin ympäri kaupungin parhaita nähtävyyksiä. Hienoimpia olivat mielestäni vanhan kaupungin eri kohteet sekä Holyrood Park eli puisto, joka yhtäkkiä tuli näkyviin talojen keskeltä. Puistossa oli valtava vuori nimeltään Arthur's Seat, jonka päälle pääsi myös halutessaan patikoimaan. Harmi, ettei itselläni ollut nyt enempää aikaa, muuten olisin varmasti sinne kiivennyt. Kiertoajelun jälkeen käppäilin vielä katsomaan tarkemmin Edinburghin linnaa, joka oli vaikuttava näky hirmuisen korkean kallion päällä ihan kaupungin keskustassa. Ennen kotiinlähtöä kävin vielä tilaamassa kokeilumielessä haggista katukojusta sen edessä olleen jonon houkuttelemana, sillä onhan sitä nyt Skotlannissa ollessaan testattava. Haggis on siis mm. sisäelimistä, sipulista ja viljasta tehty perinneruoka, joka ei kuitenkaan itse asiassa maistunut mitenkään vahvalta vaan pikemminkin miedolta lihalta. Söinkin sitä varsin tyytyväisenä kivimuurilla istuskellen.

Jätskitaukopaikka.

Grassmarket vanhassa kaupungissa.

Arthur's Seat Holyrood Parkissa.

Haggista!

Edinburghin linna.

Parin päivän kuluttua tein vielä vaihdon viimeisen reissun, joka suuntautui Loch Nessille. Olin jo alusta alkaen suunnitellut meneväni sen katsomaan, sillä sinne pääsi aika hyvin päiväksi Aberdeenista käsin. Reissasin ensin aamulla Invernessiin, jossa ehdin hiukan katsella keskustan meininkiä ja juoda kahvit ennen kuin hyppäsin turistibussiin, jonka kyydissä näki mukavasti kaupunkia ennen kuin se pysähtyi sopivasti pysäkille, joka oli myös varaamani Loch Ness -risteilyn lähtöpaikka. Risteily tapahtui katamaraanityyppisellä laivalla, joka kulki ensin Kaledonian kanavaa pitkin ja saapui sitten Loch Nessille. Meille sattui hieno ja aurinkoinen sää ja opas laivalla kertoikin, että järvi on harvoin näin tyyni. Hän kertoili välillä kuhunkin matkan etappiin liittyvää historiaa sekä tietenkin myös Loch Nessin hirviöstä. Nessie ei tullut näyttäytymään tällä reissulla bongausyrityksistä huolimatta.

Risteilyyn kuului parin tunnin pysähdys järven rannalla olevaan Urquhartin rauniolinnaan, jossa kävin kiertelemässä. Paikka oli aivan täynnä turisteja ja oli todella kuuma, mutta maisemat olivat hienoja ja linnan historia kiinnostavaa. Sitten laiva tulikin taas hakemaan meitä paluumatkalle, minkä jälkeen ajelin turistibussilla Invernessin keskustaan ja sieltä takaisin Aberdeeniin.

Saavumma Loch Nessille.

Urquhartin linnakin oli hieno.

Nämä olivatkin hyvin todennäköisesti viimeiset reissut vaihdossani. Epäilemättä monia muitakin paikkoja vielä olisi koluttavaksi, mutta valitettavasti aika ja rahat eivät riitä kaikkeen. Skotlanti on kuitenkin näyttäytynyt paikkana, jossa olisi viikkotolkulla nähtävää, joten tänne on varmaan ihan pakko palata jossain vaiheessa.

Two Months In

Taas on harkkaa ehtinyt vierähtää useampi viikko ja olenkin nyt ehtinyt olla täällä yhteensä yli kaksi kuukautta. Viime viikkoihin mahtui hyvin erilaisia päiviä sekä vierailu MHDU:ssa (medical high dependency unit) eli suomennettuna sisätautien tehostetussa valvontayksikössä. MHDU:ssa hoidettiin muuten samantyyppisiä potilaita kuin teholla, mutta he tarvitsivat astetta vähemmän monitorointia ja elintoimintojen tukemista. Mielestäni olikin kiinnostavaa nähdä käytännössä potilaan hoitoketjua ja sitä, millä tavoin tehon ja tehostetun valvonnan potilaat toisistaan eroavat.

Itse teholla olin jälleen tekemisissä todella erityyppisten potilaiden kanssa. Vastaan tuli muutama yliannostustapaus, jotka valitettavasti näyttävät olevan suhteellisen yleisiä tehohoidon aiheita. Ne pistävät aina miettimään, miten kurjaa on, etteivät ihmiset ole saaneet tarvitsemaansa apua ennen tekoaan. Yliannostuksen ottaneet ovat oman kokemukseni mukaan kuitenkin toipuneet fyysisesti suhteellisen hyvin teholla ja olenkin aina toivonut, että he saisivat tarvitsemaansa psyykkistä tukea jatkohoidossa.

Muut vastaan tulleet potilastapaukset käsittivät muun muassa haastavan metastasoituneen syövän, pään ja kasvojen alueen vamman ja ICP- eli aivopaineseurannan sekä kaksi pankreatiittia, joista toinen oli sappikiviperäinen ja toinen kroonistuneen taudin pahenemisvaihe. Lisäksi pari viime viikkoa sattuivat olemaan melkoiset keskuslaskimokatetrien ja arteriakanyylien asennusviikot, joten pääsin näitäkin toimenpiteitä seuraamaan mielin määrin.

Olen koko harkan ajan fiilistellyt sitä, miten paljon pääsen täällä näkemään, ja olen huomannut tähän mennessä kehittyneeni myös aika paljon itse hoitotyössä. Saan nykyään olla käytännössä koko vuoron potilaan "vastuuhoitaja", eli varsinainen hoitaja on pitkälti seuraillut tekemisiäni, muistuttanut jos jotakin on meinannut unohtua ja vastannut lääkehoidosta (täällä opiskelijat saavat toteuttaa lääkehoitoa jonkin verran rajoitetummin Suomeen verrattuna). Lisäksi olen oppinut kirjaamaan täkäläisittäin, mikä oli todella haastavaa aluksi, mutta helpottui aika nopeasti kun sitä alkoi tekemään. Yksi haasteista oli yllättäen se, että käsin kirjaamisessa pitää olla tietyllä tavalla ennakoiva ja tarkka, koska tekstiä on vaikea korjata jälkikäteen. Mutta ammattikieltä on joka tapauksessa päässyt kirjaamisen kautta oppimaan todella paljon, minkä lisäksi olen saanut hyvän peruskuvan siitä, mitä kaikkea tehohoitopotilaasta ylipäänsä havainnoidaan.

Seuraavana ohjelmassa on itselläni nyt viikon verran lomaa, koska saan vieraita Suomesta. Sen jälkeen harkkaa onkin jäljellä enää kaksi täyttä viikkoa, sillä lennän takaisin Suomeen heti elokuun alussa. Aika on mennyt tosi nopeasti!

Shetland

Vähän ennen kuin lähdin vaihtoon, törmäsin täysin sattumalta tietoon siitä, että Aberdeenista pääsee lautalla Shetlantiin. Hyvin pian tämän jälkeen varasin sinne matkan. Hassuinta tempauksessani oli, että Shetlanti ei ole ollut mikään pitkäaikainen, toteuttamista odottava matkahaaveeni, vaikka olenkin tiennyt missä saaret sijaitsevat - sen sijaan kiinnostuin siitä nyt jotenkin omituisella tavalla ja kun aloin selvittää tarkemmin mitä kaikkea nähtävää siellä olisi, totesin, että tässähän on oma unelmakohteeni. Shetlannin parasta antia ovat nimittäin mm. upea luonto, villieläimet, neulontakulttuuri, shetlanninponit ja historia.

Täällä sitä ollaan viikinkilautalla.

Siispä lähdin yövuoroviikon päätteeksi NorthLink Ferries -lautalla kohti pääkaupunki Lerwickiä, jonne matkattiin yön yli. Lautta oli jo itsessään aika hauska nähtävyys, sillä se muistutti minikokoista, viikinkiteemaista ruotsinlaivaa. Shetlannilla on viikinkihistoria ja esimerkiksi monet paikannimet muistuttavat skandinaavisia kieliä (lauttanikin nimi oli Hjaltland, joka on ollut Shetlannin norninkielinen nimi). Oli jännä kokemus päätyä ulkomailla keskelle Pohjoismaista muistuttavia asioita.

Lautalla kävin syömässä ja katselemassa kannella lähtöä Aberdeenin satamasta, minkä jälkeen linnoittauduin varaamaani sleeping podiin eli nukkumisen mahdollistavaan tuoliin yöunia varten. Seuraavana aamuna aikaisin saavuinkin sitten perille hieman sateisen utuiseen Shetlantiin. Olin varannut majoitukseksi vierashuoneen erään paikallisen naisen kotoa Lerwickistä Airbnb:n kautta, joten talsin ensi töikseni sinne. Vastaan tuli vain muutama ihminen ja autoja harvakseltaan, joten sain ihan rauhassa kävellä ja katsella huikeita maisemia. Vastaan tuli heti alkuun korkeita mäkiä, linnanraunio, järvi, merenranta ja shetlanninponeja laitumillaan, eli heti kättelyssä ihan parasta nähtävää.

Ensivaikutelmaa Shetlannista: mykistävä merinäköala.

Tonne menossa!

Majoittumisen jälkeen hinguin jo kovasti ensimmäiselle vaellukselle, joita olin muutaman suunnitellut mahduttavani parin päivän reissuuni. Hyppäsinkin siis bussiin ja matkustin pääsaaren eteläkärkeen Sumburghiin, josta lähti kävelyreitti Sumburgh Headin majakalle. Bussimatka oli jo itsessään mieleenpainuva, sillä korkeuserot ja merinäköala olivat huikeita. Bussikuskina toiminut vanhempi herrasmies vaikutti tuntevan puolet matkustajista ja kyseli minultakin Suomesta ja vinkkasi perille tullessamme, mistä kohtaa kävelyreitille parhaiten pääsisi. Ihanaa!

Reitti majakalle alkoi Sumburghin hotellilta ja kulki rannikkoa myötäillen pitkin lammaslaitumia. Suunnistaminen oli varsin helppoa, koska majakka näkyi edessä koko ajan. Liikkeellä oli lisäksi muitakin vaeltajia ja perillä majakalla olikin jo ihan mukavasti väkeä. Itse majakka oli rakennettu korkeiden kalliorinteiden päälle, joten nousu perille asti oli melko jyrkkää. Ihmettelin muutamaan otteeseen, miksi ihmisiä on kasautunut tiettyihin kohtiin reittiä reinustavaa kiviaitaa ja selvisi, että he ihastelivat aidan takana jyrkänteen yllä pesiviä lunneja. Shetlanti on tunnettu lunneista ja olikin hienoa päästä niitä näkemään jo näin alussa matkaa. Kävin myös tutustumassa majakkaan vähän tarkemmin perillä ollessani, kunnes suuntasin takaisin ehtiäkseni paluubussiin. Shetlannilla on muuten tosi hyvä julkisen liikenteen aikataulusovellus, jonka avulla on helppo kulkea busseilla ja lautoilla ympäri saaria.

Ja takas!

West Voe Beach Sumburghin hotellin lähellä oli myös näyttävä.

Toisena päivänä lähdin suht aikaisin aamulla vaellusretkelle, jota odotin eniten koko reissussa. Lähdin nimittäin katsomaan Nossin suojelualuetta, josta olin lukenut suorastaan ylistäviä arvioita. Sinne pääsee matkustamalla ensin Lerwickistä pienen lauttamatkan naapurisaari Bressaylle ja kävelemällä tai ajamalla Bressayn toiselle puolelle. Itse valitsin toki kävelyn ja Bressay itsessään tarjosi myös mielenkiintoista nähtävää. Lerwickin puoli saaresta oli pitkälti idyllistä maaseutumaisemaa lammas-, lehmä- ja shetlanninponilaitumineen ja perinteisine kivitaloineen. Näinpä myös ensimmäistä kertaa elämässäni hylkeen saaren pienessä satama-altaassa, ja hetken ihmeteltyäni huomasin, että sillä oli kaiken lisäksi poikanen mukanaan vähän matkan päässä sukeltelemassa.

Maisema muuttui saaren keskelle edetessäni tunturimaisen varvikkoiseksi, taloja oli enää harvakseltaan ja pilvet riippuivat korkeimpien mäkien yllä. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuinkin sitten saaren toiselle laidalle ja edessä avautui näkymä Nossiin, joka oli yhtäkkiä aivan erilainen äskeiseen lappimaiseen maisemaan verrattuna. Saari itsessään oli kirkkaan vihreä ja sen ympärillä avautui loputon utuinen meri. Pieni merikaistale Bressayn ja Nossin välissä oli turkoosia vettä, johon merilinnut sukeltelivat. Oletteko koskaan kokeneet sitä fiilistä, että olet saapunut johonkin vähän epätodelliselta tuntuvaan paikkaan?

Bressayn lammaslaitumia.

Aika huikea maisema Bressaylta Nossiin päin.

Pääsy Nossiin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä pienen merikaistaleen pääsee ylittämään saaren työntekijän eli wardenin kuljettamalla kumiveneellä. Meitä olikin useampi kyytiä odottamassa, ja perillä kaikille pidettiin pieni info siitä, miten saarella kuljetaan turvallisesti. Keskiosissa on nimittäin pesiviä lintuja, jotka saattavat puolustautua häiritseviä ohikulkijoita vastaan, joten rannikkoa myötäilevillä poluilla oli syytä pysyä. Koko saaren kiertävän reitin kulkeminen kestäisi 3-4 tuntia ja juuri sen aioin itsekin kävellä.

Löytyykö muita, jotka voisivat vain tuijottaa taivaanrantaan jatkuvaa utuista merta?

Bongaatko kuvasta lunnin?

Noup of Noss.

Näkymä Noup of Nossin laelta Bressayyn ja Lerwickiin päin.

Paluumatkalla.

Muitakin vaeltajia oli liikenteessä.

Vaelluksestani sanottakoon, että Noss on tähän mennessä vaikuttavin luontokohde, jossa olen ikänäni käynyt. Jos pidät luonnosta, suosittelen tätä paikkaa erittäin lämpimästi. Maisemat olivat todella vaikuttavia, varsinkin loputtomana jatkuva meri ja korkeuserot, jotka myös mahdollistivat sen, että kaikkea jännää ei pystynyt näkemään kerralla vaan vasta kohdalle sattuessa. Eräässä paikassa pysähdyin muutaman vaeltajan kanssa ihastelemaan lunneja, joiden oltiin sanottu tulevan joskus uteliaisuuttaan lähelle, jos odottaa hiljaa. Tällä kertaa niin ei käynyt, mutta linnut antoivat meidän kyllä istuskella aika lähellä ja seurailla puuhiaan. Saaren vastakkaisessa kärjessä puolestaan oli Noup of Noss eli valtavan korkea kalliorinne, jonka pystysuorat mereen laskevat rinteet olivat täynnä pesiviä merilintuja. Näky oli kuin Avarasta Luonnosta. Noup of Nossin laelle pääsi myös nousemaan, mikä vaati jonkin verran kuntoa, mutta laelta avautuvat näköalat palkitsivat urheilusuorituksen. Meille sattui aurinkoinen päivä, joten näkymä jatkui todella kauas - wardenin mukaan periaatteessa koko Shetlanti oli mahdollista nähdä tuosta paikasta.

Tykästyin mahtavan saaren lisäksi myös muiden vaeltajien kanssa muodostuneeseen yhteishenkeen, sillä me samassa tulijaryhmässä olleet törmäsimme toisiimme monesti vaelluspäivän aikana ja kuljimme myös osan matkasta yhdessä. Vaikken itse ole siitä sosiaalisimmasta päästä, huomasin fiilisteleväni todella paljon sitä, miten mahtavaa on ihastella luontoa ja maisemia muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Yksin matkustaessa tulee myös ihan eri tavalla juteltua tuntemattomien kanssa kuin silloin, kun itsellä on matkaseuraa.

Lerwickin katuja.

Kolmantena ja viimeisenä päivänä heräsin vaelluksesta vielä aika väsyneenä ja kiitollisena siitä, että olin aikeissa keskittyä ainoastaan Lerwickin koluamiseen ja tuliaisten ostoon ennen paluulautan lähtöä. Lerwick on mielestäni sopivan kompakti ja silti paljon nähtävää tarjoava historiallinen kaupunki, jonka kujilla oli hauskaa kävellä rakennuksia ja pieniä puoteja ihastellen. Tykkään aina matkustellessani tutustua nimenomaan paikallisiin tuotteisiin, ja täällä paikallisuus olikin hyvin paljon esillä. Shetlantilaisten taitelijoiden teoksia myytiin monessa puodissa, luonnon raaka-aineita löytyi niin suklaasta kuin saippuastakin, shetlantilaislampaiden villasta kehrättyä lankaa ja käsitöitä sai vaikka missä väreissä ja löytyipä Lerwickistä pienpanimokin.

Tuliaisostosten jälkeen olikin hyvä vaeltaa taas lautalle paluumatkaa varten. Linnoittauduin jälleen sleeping podiini ja seuraavana aamuna olimmekin jo Aberdeenissa. Shetlanti oli yksi kiinnostavimmista reissuistani vähään aikaan, ja olen varma, että palaan sinne myös joskus tulevaisuudessa.

Fort Charlotte -linnoitus Lerwickin keskustassa.

Hyvin vaikea valinta edessä neulomista harrastavalle.