Last Weeks

Tuntuu, että aloitan aika monen blogitekstin tyyliin "onkin taas vähän aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoittanut työkuulumisia tänne", ja nyt taas sama homma. Viime raportointikerrasta on taas aikaa (tosin matkapäivityksiä ei lasketa) ja useampi viikko on ehtinyt vierähtää töissä. Vaihtoa on jäljellä enää viikko ja olen ollut etenkin nyt loppua kohden rehellisesti sanottuna niin väsynyt, että vapaapäivät menevät lähes kokonaisuudessaan työpäivistä palautumiseen. Suomenkin harjoitteluissa on toki väsyttänyt ainainen skarppina oleminen ja uuden oppiminen ja sisäistäminen, ja täällä sen päälle tulevat vielä 12-tuntiset työpäivät, yövuoroviikot ja kaikkien asioiden hoitaminen vieraalla kielellä. Alan aika selvästi olla loman tarpeessa.

Kaikesta huolimatta viime viikot ovat menneet ihan hyvin. Olin pari päivää tutustumassa kirurgisessa tehovalvontayksikössä (SHDU eli surgical high dependency unit), joka oli samantyyppinen kuin aikaisempi vierailukohteeni eli sisätautien tehovalvonta, mutta tosiaan keskittyi kirurgista hoitoa tarvitseviin potilaisiin. Olin tekemisissä esimerkiksi trakeostomia- ja neurologisen leikkauspotilaan kanssa, minkä lisäksi näin mielenkiintoisen esimerkin deliriumista, kun eräs todella mukava potilas muuttui verrattain lyhyessä ajassa aggressiiviseksi ja epäluuloiseksi henkilökuntaa kohtaan ja hiukan myöhemmin taas omaksi itsekseen. Hän ei muistanut deliriumista jälkeenpäin mitään, mutta suhtautui siihen mutkattomasti kun asia hänelle selitettiin.

SHDU-vierailun jälkeen palasin taas teholle, jossa tulenkin pitkälti olemaan harjoittelun loppuun asti. Olen ollut tosi mielissäni, kun kaikki työt teholla ovat alkaneet sujumaan itseltäni aika lailla rutiininomaisesti. Pääsin lisäksi seuraamaan yhtenä päivänä vähäksi aikaa tehon jälkiseurantatiimin toimintaa heidän työntekijänsä kanssa, mikä oli todella kiinnostavaa. Tiimin työntekijät siis käyvät tapaamassa teholla olleita potilaita, kun he ovat vielä sairaalassa esimerkiksi vuodeosastolla tai tehovalvonnassa, tarkoituksenaan kartoittaa miten heillä menee ja onko heillä kysymyksiä tai mieltä painavia asioita hoitojaksostaan. Tehohoitopotilaille voi jäädä ahdistavia muistoja tai muistikatkoja hoitojaksostaan eri syistä, kuten esimerkiksi sedaation, lääkitysten, toimenpiteiden, deliriumin tai äänimaailman vuoksi, ja jälkiseuranta pyrkiikin tarjoamaan mahdollisuuden näistä keskustelemiseen.

Tällä kerralla tapaamamme potilaat eivät ilmaisseet suurempia mietteitä, mutta toisaalta tiimin työntekijä sanoi, että ajatuksia saattaa alkaa nousta potilaiden mieleen vasta pidemmän ajan kuluttua. Hän kertoi, että jälkihoitotiimissä järjestetäänkin myös kotiutuneille potilaille tapaamisia, joissa he pääsevät keskustelemaan hoitojaksoon liittyneistä kokemuksistaan hoitajien kanssa. Koinkin, että jälkiseuranta on hyvin olennainen osa potilaan hyvää henkistä toipumista rankasta hoitojaksosta.