Shetland

Vähän ennen kuin lähdin vaihtoon, törmäsin täysin sattumalta tietoon siitä, että Aberdeenista pääsee lautalla Shetlantiin. Hyvin pian tämän jälkeen varasin sinne matkan. Hassuinta tempauksessani oli, että Shetlanti ei ole ollut mikään pitkäaikainen, toteuttamista odottava matkahaaveeni, vaikka olenkin tiennyt missä saaret sijaitsevat - sen sijaan kiinnostuin siitä nyt jotenkin omituisella tavalla ja kun aloin selvittää tarkemmin mitä kaikkea nähtävää siellä olisi, totesin, että tässähän on oma unelmakohteeni. Shetlannin parasta antia ovat nimittäin mm. upea luonto, villieläimet, neulontakulttuuri, shetlanninponit ja historia.

Täällä sitä ollaan viikinkilautalla.

Siispä lähdin yövuoroviikon päätteeksi NorthLink Ferries -lautalla kohti pääkaupunki Lerwickiä, jonne matkattiin yön yli. Lautta oli jo itsessään aika hauska nähtävyys, sillä se muistutti minikokoista, viikinkiteemaista ruotsinlaivaa. Shetlannilla on viikinkihistoria ja esimerkiksi monet paikannimet muistuttavat skandinaavisia kieliä (lauttanikin nimi oli Hjaltland, joka on ollut Shetlannin norninkielinen nimi). Oli jännä kokemus päätyä ulkomailla keskelle Pohjoismaista muistuttavia asioita.

Lautalla kävin syömässä ja katselemassa kannella lähtöä Aberdeenin satamasta, minkä jälkeen linnoittauduin varaamaani sleeping podiin eli nukkumisen mahdollistavaan tuoliin yöunia varten. Seuraavana aamuna aikaisin saavuinkin sitten perille hieman sateisen utuiseen Shetlantiin. Olin varannut majoitukseksi vierashuoneen erään paikallisen naisen kotoa Lerwickistä Airbnb:n kautta, joten talsin ensi töikseni sinne. Vastaan tuli vain muutama ihminen ja autoja harvakseltaan, joten sain ihan rauhassa kävellä ja katsella huikeita maisemia. Vastaan tuli heti alkuun korkeita mäkiä, linnanraunio, järvi, merenranta ja shetlanninponeja laitumillaan, eli heti kättelyssä ihan parasta nähtävää.

Ensivaikutelmaa Shetlannista: mykistävä merinäköala.

Tonne menossa!

Majoittumisen jälkeen hinguin jo kovasti ensimmäiselle vaellukselle, joita olin muutaman suunnitellut mahduttavani parin päivän reissuuni. Hyppäsinkin siis bussiin ja matkustin pääsaaren eteläkärkeen Sumburghiin, josta lähti kävelyreitti Sumburgh Headin majakalle. Bussimatka oli jo itsessään mieleenpainuva, sillä korkeuserot ja merinäköala olivat huikeita. Bussikuskina toiminut vanhempi herrasmies vaikutti tuntevan puolet matkustajista ja kyseli minultakin Suomesta ja vinkkasi perille tullessamme, mistä kohtaa kävelyreitille parhaiten pääsisi. Ihanaa!

Reitti majakalle alkoi Sumburghin hotellilta ja kulki rannikkoa myötäillen pitkin lammaslaitumia. Suunnistaminen oli varsin helppoa, koska majakka näkyi edessä koko ajan. Liikkeellä oli lisäksi muitakin vaeltajia ja perillä majakalla olikin jo ihan mukavasti väkeä. Itse majakka oli rakennettu korkeiden kalliorinteiden päälle, joten nousu perille asti oli melko jyrkkää. Ihmettelin muutamaan otteeseen, miksi ihmisiä on kasautunut tiettyihin kohtiin reittiä reinustavaa kiviaitaa ja selvisi, että he ihastelivat aidan takana jyrkänteen yllä pesiviä lunneja. Shetlanti on tunnettu lunneista ja olikin hienoa päästä niitä näkemään jo näin alussa matkaa. Kävin myös tutustumassa majakkaan vähän tarkemmin perillä ollessani, kunnes suuntasin takaisin ehtiäkseni paluubussiin. Shetlannilla on muuten tosi hyvä julkisen liikenteen aikataulusovellus, jonka avulla on helppo kulkea busseilla ja lautoilla ympäri saaria.

Ja takas!

West Voe Beach Sumburghin hotellin lähellä oli myös näyttävä.

Toisena päivänä lähdin suht aikaisin aamulla vaellusretkelle, jota odotin eniten koko reissussa. Lähdin nimittäin katsomaan Nossin suojelualuetta, josta olin lukenut suorastaan ylistäviä arvioita. Sinne pääsee matkustamalla ensin Lerwickistä pienen lauttamatkan naapurisaari Bressaylle ja kävelemällä tai ajamalla Bressayn toiselle puolelle. Itse valitsin toki kävelyn ja Bressay itsessään tarjosi myös mielenkiintoista nähtävää. Lerwickin puoli saaresta oli pitkälti idyllistä maaseutumaisemaa lammas-, lehmä- ja shetlanninponilaitumineen ja perinteisine kivitaloineen. Näinpä myös ensimmäistä kertaa elämässäni hylkeen saaren pienessä satama-altaassa, ja hetken ihmeteltyäni huomasin, että sillä oli kaiken lisäksi poikanen mukanaan vähän matkan päässä sukeltelemassa.

Maisema muuttui saaren keskelle edetessäni tunturimaisen varvikkoiseksi, taloja oli enää harvakseltaan ja pilvet riippuivat korkeimpien mäkien yllä. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuinkin sitten saaren toiselle laidalle ja edessä avautui näkymä Nossiin, joka oli yhtäkkiä aivan erilainen äskeiseen lappimaiseen maisemaan verrattuna. Saari itsessään oli kirkkaan vihreä ja sen ympärillä avautui loputon utuinen meri. Pieni merikaistale Bressayn ja Nossin välissä oli turkoosia vettä, johon merilinnut sukeltelivat. Oletteko koskaan kokeneet sitä fiilistä, että olet saapunut johonkin vähän epätodelliselta tuntuvaan paikkaan?

Bressayn lammaslaitumia.

Aika huikea maisema Bressaylta Nossiin päin.

Pääsy Nossiin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä pienen merikaistaleen pääsee ylittämään saaren työntekijän eli wardenin kuljettamalla kumiveneellä. Meitä olikin useampi kyytiä odottamassa, ja perillä kaikille pidettiin pieni info siitä, miten saarella kuljetaan turvallisesti. Keskiosissa on nimittäin pesiviä lintuja, jotka saattavat puolustautua häiritseviä ohikulkijoita vastaan, joten rannikkoa myötäilevillä poluilla oli syytä pysyä. Koko saaren kiertävän reitin kulkeminen kestäisi 3-4 tuntia ja juuri sen aioin itsekin kävellä.

Löytyykö muita, jotka voisivat vain tuijottaa taivaanrantaan jatkuvaa utuista merta?

Bongaatko kuvasta lunnin?

Noup of Noss.

Näkymä Noup of Nossin laelta Bressayyn ja Lerwickiin päin.

Paluumatkalla.

Muitakin vaeltajia oli liikenteessä.

Vaelluksestani sanottakoon, että Noss on tähän mennessä vaikuttavin luontokohde, jossa olen ikänäni käynyt. Jos pidät luonnosta, suosittelen tätä paikkaa erittäin lämpimästi. Maisemat olivat todella vaikuttavia, varsinkin loputtomana jatkuva meri ja korkeuserot, jotka myös mahdollistivat sen, että kaikkea jännää ei pystynyt näkemään kerralla vaan vasta kohdalle sattuessa. Eräässä paikassa pysähdyin muutaman vaeltajan kanssa ihastelemaan lunneja, joiden oltiin sanottu tulevan joskus uteliaisuuttaan lähelle, jos odottaa hiljaa. Tällä kertaa niin ei käynyt, mutta linnut antoivat meidän kyllä istuskella aika lähellä ja seurailla puuhiaan. Saaren vastakkaisessa kärjessä puolestaan oli Noup of Noss eli valtavan korkea kalliorinne, jonka pystysuorat mereen laskevat rinteet olivat täynnä pesiviä merilintuja. Näky oli kuin Avarasta Luonnosta. Noup of Nossin laelle pääsi myös nousemaan, mikä vaati jonkin verran kuntoa, mutta laelta avautuvat näköalat palkitsivat urheilusuorituksen. Meille sattui aurinkoinen päivä, joten näkymä jatkui todella kauas - wardenin mukaan periaatteessa koko Shetlanti oli mahdollista nähdä tuosta paikasta.

Tykästyin mahtavan saaren lisäksi myös muiden vaeltajien kanssa muodostuneeseen yhteishenkeen, sillä me samassa tulijaryhmässä olleet törmäsimme toisiimme monesti vaelluspäivän aikana ja kuljimme myös osan matkasta yhdessä. Vaikken itse ole siitä sosiaalisimmasta päästä, huomasin fiilisteleväni todella paljon sitä, miten mahtavaa on ihastella luontoa ja maisemia muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Yksin matkustaessa tulee myös ihan eri tavalla juteltua tuntemattomien kanssa kuin silloin, kun itsellä on matkaseuraa.

Lerwickin katuja.

Kolmantena ja viimeisenä päivänä heräsin vaelluksesta vielä aika väsyneenä ja kiitollisena siitä, että olin aikeissa keskittyä ainoastaan Lerwickin koluamiseen ja tuliaisten ostoon ennen paluulautan lähtöä. Lerwick on mielestäni sopivan kompakti ja silti paljon nähtävää tarjoava historiallinen kaupunki, jonka kujilla oli hauskaa kävellä rakennuksia ja pieniä puoteja ihastellen. Tykkään aina matkustellessani tutustua nimenomaan paikallisiin tuotteisiin, ja täällä paikallisuus olikin hyvin paljon esillä. Shetlantilaisten taitelijoiden teoksia myytiin monessa puodissa, luonnon raaka-aineita löytyi niin suklaasta kuin saippuastakin, shetlantilaislampaiden villasta kehrättyä lankaa ja käsitöitä sai vaikka missä väreissä ja löytyipä Lerwickistä pienpanimokin.

Tuliaisostosten jälkeen olikin hyvä vaeltaa taas lautalle paluumatkaa varten. Linnoittauduin jälleen sleeping podiini ja seuraavana aamuna olimmekin jo Aberdeenissa. Shetlanti oli yksi kiinnostavimmista reissuistani vähään aikaan, ja olen varma, että palaan sinne myös joskus tulevaisuudessa.

Fort Charlotte -linnoitus Lerwickin keskustassa.

Hyvin vaikea valinta edessä neulomista harrastavalle.