torstai 9. toukokuuta 2019

Scotland

Noniin, nyt sitä on vietetty yhteensä 4 päivää Aberdeenissa ja erittäin hyvin menee. Olen kävellyt jo aika paljon ympäriinsä kaupungissa ja lähiympäristö alkaa tulla tutuksi. Aberdeen on iso kaupunki, väestöltään suunnilleen Turun kokoinen, mutta näyttäytynyt itselleni itse asiassa aika rauhallisena: melusta joutuu kärsimään aika harvoin, ihmisiä on sankoin joukoin lähinnä Union Streetilla eli isolla pääkadulla ja kaikkialla tuntuu turvalliselta kulkea. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana kerkesin Asdaan (Prismaa tai Citymarkettia muistuttava kauppa) tyynyostoksille vasta yhdeksän aikaan, mutta sain täysin huoletta roudata kantamukseni kämpille.

Aberdeen, the Granite City.
Asun harjoittelun ajan Woolmanhillissa, joka on yksi Robert Gordon Universityn (RGU) eli vastaanottavan yliopistoni opiskelija-asuntokeskittymistä ja sijaitsee lähellä Aberdeenin keskustaa. Jokaisella asukilla on oma huone, mutta keittiö ja kylppärit ovat yhteisiä. Tapasin ensimmäisen päivien aikana tietysti myös kämppikseni, jotka ovat todella mukavia. Moni heistä kylläkin muuttaa pois kesäksi lomien alkaessa, mutta näin olin ennalta aavistellutkin.

Olen päässyt nyt myös kahdesti RGU:lle tapaamaan opettajiani. Olin suorastaan häkeltynyt siitä miten mukavia ja rentoja kaikki ovat, sain paljon tervetulotoivotuksia ja kyselyjä siitä, miten olen viihtynyt ja onhan kaikki sujunut hyvin asumis- ja muiden käytännön järjestelyjen kanssa. Kanssakäyminen tuntuu täällä muutenkin mutkattomalta: jänskäsin aluksi vähän sitä, etten vaan loukkaa jotakuta jos en ymmärrä mitä tämä sanoo, mutta ihmiset eivät tätä todellakaan pistä pahakseen. Ei siis syytä huoleen! Skottiaksentti (tai aksentit, koska murteita on paljon erilaisia) oli itselleni jonkin verran tuttu jo valmiiksi, mutta yllätyin silti, miten nopeasti sitä oppii ymmärtämään täällä paikan päällä ollessa. Tykkään itse puhetavasta todella paljon ja haluaisin kovasti oppia sitä itsekin käyttämään, mutta katsotaan miten käy. Sen verran osaan tällä hetkellä, että esittelisin koirani sanoilla ma bonnie wee lads. :D
RGU sijaitsee hienolla paikalla Dee-joen rannalla.

Kävin tänään myös tutustumassa Aberdeen Royal Infirmary -sairaalan teho-osastolle, jossa tulen aloittamaan itse harjoittelun ensi maanantaina. Sairaala on todella iso, ja tehon tilat ja tulevat potilascase-esimerkit niin kiinnostavia, että päässä suhisi. Mutta näistä kerron sitten myöhemmin lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti