Toisin sanoen, takana on taas harkkaa pari viikkoa, josta muutama päivä tuli vietettyä sydäntehon puolella. Pääsin siellä seuraamaan sydänleikkausta, joka oli todella vaikuttava kokemus, ja seuraavana päivänä hoidin leikkauksessa ollutta potilasta. Näin pääsin näkemään hoitoketjun kokonaisuutta ja erityisesti sen, miten tehokkaasti potilaat oikeasti toipuvat aika rankasta toimenpiteestä.
Sydäntehon jälkeen harkka jatkuu nyt normaaliin tapaan sekateholla, jossa on myös tapahtunut todella paljon kaikkea parin viime päivän aikana. Olin tekemisissä muun muassa kahden neurologisen potilaan kanssa, joista toisella oli EEG-seurannan mukaan sedaationkin alla aktiivinen status epilepticus -kohtaus, jota pyrittiin saamaan hallintaan lääkemääriä asteittain muokkaamalla. Toiselle potilaista oli tehty kraniotomia aivoturvotuksen vuoksi ja satuin olemaan paikalla, kun neurologian lääkäri saapui punktoimaan nestettä pois kyseisestä kohdasta. Paikalle tupsahti yhtäkkiä kokonainen joukko lääkäreitä, koska toimenpide oli ilmeisesti varsin harvinaista nähtävää. Oli mahtavaa päästä itsekin sitä seuraamaan. Lisäksi olin tekemisissä hoidosta kieltäytyvän potilaan kanssa, mikä oli itselleni hyvä oppimiskokemus myöskin.
Osallistuin myös sedatoidun potilaan siirtämiseen CT-kuvaan ja röntgeniin. Ajattelin ensin lähteväni mukaan lähinnä nähdäkseni kuvantamiset, mutta huomasinkin, että jo itse siirrossa on älyttömän monta asiaa, jotka piti huomioida. Happilisän, monitorin ja hengityskoneen täytyi olla siirrettäviä ja potilas piti kytkeä niihin, tippatelineen piti lähteä mukaan, dreenien piti pysyä paikallaan... komponentteja oli siis monta ja potilasta siirtävän tiimin piti kommunikoida tehokkaasti keskenään, että kaikki pysyi mukana. Oli kiinnostava kokemus olla osa tätä tiimiä.
Osallistuin lisäksi tässä pari päivää sitten Moving & Handling study dayhin eli käytännön harjoituspäivään, jossa käsiteltiin potilaiden ergonomista ja turvallista liikuttelua. Aiheen teoriaosuus ja harjoituspäivä ovat ymmärtääkseni pakollisia kaikille työntekijöille, jotka potilaiden siirtoihin osallistuvat. Ajattelin aluksi, että kyllähän ergonomia on tuttu asia, mutta koulutuksessa tulikin niin paljon hyviä vinkkejä niksahtaneiden selkien ja kipeiden polvien välttämiseksi, että pidin sitä todella hyödyllisenä. Lisäksi puhuimme työhyvinvoinnista yleisemminkin: jos töihin tullessaan on vaikkapa väsynyt tai huonovointinen, olisi siitä tärkeää kertoa kollegoille, koska silloin kukaan ei ihmettele vaikket pystyisi suoriutumaan työpäivästä täysillä. Itsekin näen hyvinvoinnin tulevassa työssä ihan ensisijaisena asiana, sillä sairaanhoitajan hommat eivät ole mistään kevyimmästä päästä ja itsestään on tällöin pidettävä hyvää huolta.
Olen huomannut juurikin kollegoiden keskinäisen kommunikoinnin toimivan ICU:ssa tosi hyvin. Työkaverit pysähtyvät usein esimerkiksi ohi mennessään kysäisemään "you okay?", eli varmistavat että onhan kaikki hyvin. Tämä on mielestäni tosi mukava tapa eikä se edellytä, että näyttäisin siltä ettei kaikki olisi hyvin, vaan tarkoituksena on pitää toisista huolta. Myöskin apua esimerkiksi potilassiirtoihin pyydetään reippaasti työkavereilta ja omaa apua tarjotaan muille, jos huomataan että muilla on kiire ja itsellä ei. Juuri tällainen mutkaton ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen on seikka, joka on itseeni tehnyt täällä suuren vaikutuksen.
Työkavereiden kanssa on muutenkin mennyt täällä oikein hyvin. Olen ollut mentorini lisäksi muutaman muun hoitajan mukana joinain päivinä ja kaikki ovat ottaneet hyvin vastaan. Olen saanut pikkuhiljaa yhä enemmän tehtäväksi itse ja päässyt tähän mennessä muun muassa valmistelemaan ja antamaan infuusioita, s.c.-pistoksia ja lääkkeitä nenämahaletkuun, ottamaan verikaasuanalyysejä, kirjaamaan ja tekemään neurologisia arvioita tehohoitopotilaista. Uutta informaatiota ja sisäistettävää asiaa on niin paljon, että opin valtavasti jo ihan toimintaa tarkkailemalla. Välillä tosin törmään siihen, että minulle ei oikein selitetä mitä tapahtuu enkä kehtaa sitä alkaa kaiken tohinan keskellä kyselemään. Mutta näin ei onneksi pääsääntöisesti tapahdu ja yleensä tajuan asian laidan vähän aikaa ihmeteltyäni.
Sen olen huomannut, että koko ajan väsyttää! Toisaalta ei mikään ihme, koska oppiminen ja skarppina oleminen uuvuttaa tavallisessakin harkassa, ja täällä sen päälle tulevat vielä 12-tuntiset työpäivät ja englanniksi puhuminen kaiken aikaa. Vapaapäivät ovatkin menneet pitkälti palautumiseen ja usein jopa 14 tunnin yöuniin. Sen siitä saa kun kaikki on niin kiinnostavaa. :)
Sydäntehon jälkeen harkka jatkuu nyt normaaliin tapaan sekateholla, jossa on myös tapahtunut todella paljon kaikkea parin viime päivän aikana. Olin tekemisissä muun muassa kahden neurologisen potilaan kanssa, joista toisella oli EEG-seurannan mukaan sedaationkin alla aktiivinen status epilepticus -kohtaus, jota pyrittiin saamaan hallintaan lääkemääriä asteittain muokkaamalla. Toiselle potilaista oli tehty kraniotomia aivoturvotuksen vuoksi ja satuin olemaan paikalla, kun neurologian lääkäri saapui punktoimaan nestettä pois kyseisestä kohdasta. Paikalle tupsahti yhtäkkiä kokonainen joukko lääkäreitä, koska toimenpide oli ilmeisesti varsin harvinaista nähtävää. Oli mahtavaa päästä itsekin sitä seuraamaan. Lisäksi olin tekemisissä hoidosta kieltäytyvän potilaan kanssa, mikä oli itselleni hyvä oppimiskokemus myöskin.
Osallistuin myös sedatoidun potilaan siirtämiseen CT-kuvaan ja röntgeniin. Ajattelin ensin lähteväni mukaan lähinnä nähdäkseni kuvantamiset, mutta huomasinkin, että jo itse siirrossa on älyttömän monta asiaa, jotka piti huomioida. Happilisän, monitorin ja hengityskoneen täytyi olla siirrettäviä ja potilas piti kytkeä niihin, tippatelineen piti lähteä mukaan, dreenien piti pysyä paikallaan... komponentteja oli siis monta ja potilasta siirtävän tiimin piti kommunikoida tehokkaasti keskenään, että kaikki pysyi mukana. Oli kiinnostava kokemus olla osa tätä tiimiä.
Osallistuin lisäksi tässä pari päivää sitten Moving & Handling study dayhin eli käytännön harjoituspäivään, jossa käsiteltiin potilaiden ergonomista ja turvallista liikuttelua. Aiheen teoriaosuus ja harjoituspäivä ovat ymmärtääkseni pakollisia kaikille työntekijöille, jotka potilaiden siirtoihin osallistuvat. Ajattelin aluksi, että kyllähän ergonomia on tuttu asia, mutta koulutuksessa tulikin niin paljon hyviä vinkkejä niksahtaneiden selkien ja kipeiden polvien välttämiseksi, että pidin sitä todella hyödyllisenä. Lisäksi puhuimme työhyvinvoinnista yleisemminkin: jos töihin tullessaan on vaikkapa väsynyt tai huonovointinen, olisi siitä tärkeää kertoa kollegoille, koska silloin kukaan ei ihmettele vaikket pystyisi suoriutumaan työpäivästä täysillä. Itsekin näen hyvinvoinnin tulevassa työssä ihan ensisijaisena asiana, sillä sairaanhoitajan hommat eivät ole mistään kevyimmästä päästä ja itsestään on tällöin pidettävä hyvää huolta.
Olen huomannut juurikin kollegoiden keskinäisen kommunikoinnin toimivan ICU:ssa tosi hyvin. Työkaverit pysähtyvät usein esimerkiksi ohi mennessään kysäisemään "you okay?", eli varmistavat että onhan kaikki hyvin. Tämä on mielestäni tosi mukava tapa eikä se edellytä, että näyttäisin siltä ettei kaikki olisi hyvin, vaan tarkoituksena on pitää toisista huolta. Myöskin apua esimerkiksi potilassiirtoihin pyydetään reippaasti työkavereilta ja omaa apua tarjotaan muille, jos huomataan että muilla on kiire ja itsellä ei. Juuri tällainen mutkaton ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen on seikka, joka on itseeni tehnyt täällä suuren vaikutuksen.
 |
| Kaffea menee väsyneenä. Ja Lidlin croissanttia toki myös. |
Työkavereiden kanssa on muutenkin mennyt täällä oikein hyvin. Olen ollut mentorini lisäksi muutaman muun hoitajan mukana joinain päivinä ja kaikki ovat ottaneet hyvin vastaan. Olen saanut pikkuhiljaa yhä enemmän tehtäväksi itse ja päässyt tähän mennessä muun muassa valmistelemaan ja antamaan infuusioita, s.c.-pistoksia ja lääkkeitä nenämahaletkuun, ottamaan verikaasuanalyysejä, kirjaamaan ja tekemään neurologisia arvioita tehohoitopotilaista. Uutta informaatiota ja sisäistettävää asiaa on niin paljon, että opin valtavasti jo ihan toimintaa tarkkailemalla. Välillä tosin törmään siihen, että minulle ei oikein selitetä mitä tapahtuu enkä kehtaa sitä alkaa kaiken tohinan keskellä kyselemään. Mutta näin ei onneksi pääsääntöisesti tapahdu ja yleensä tajuan asian laidan vähän aikaa ihmeteltyäni.
Sen olen huomannut, että koko ajan väsyttää! Toisaalta ei mikään ihme, koska oppiminen ja skarppina oleminen uuvuttaa tavallisessakin harkassa, ja täällä sen päälle tulevat vielä 12-tuntiset työpäivät ja englanniksi puhuminen kaiken aikaa. Vapaapäivät ovatkin menneet pitkälti palautumiseen ja usein jopa 14 tunnin yöuniin. Sen siitä saa kun kaikki on niin kiinnostavaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti